Mä sain tänään tietää, että mun lapsuudenkoti jossa vietin viimeset kymmenen vuotta mahd. tuhotaan maan tasalle. Toisin sanoen lastenkoti, jossa asuin lopetetaan ja talo puretaan! Vittu mitä resurssejen tuhlausta! Siinäkin menee hyvä kerrostalo hukkaan! Ja sitten sain tietää luotettavalta tietolähteeltäni missä mun äiti on. No en todellakaan aijo mennä tapaamaan häntä, koska hänellä ei ole mitään aikomuksia/halua edes nähdä mua tai mun pikkusiskoa. Ja jos olis, niin aika surkeesti hän sen meille osoittaa! Plus mun kaveri, joka ties missä mun äiti on/asuu, niin valehteli mulle nää kaikki vuodet. Sain tietää toisen kaverin kautta tästä asiasta. Oon oikeastaan tienny jo muutaman vuoden, mutta silti. No en mä oo sille frendille kovinkaan vihainen, pettynyt vain että valehtelee mulle ja mun siskolle. No minkäs teet, äidin heilan lapsi valehtelee mulle. On siinäkin ''sisko'' -ainesta, kun meillä molemmilla on sama puolipikkuveli. What ever. Kohta mäkin alan valehtee sille! Ei mun tarvii olla rehellinen, varsinkaan niille jotka valehtelee mulle!!! Miks mun perheen pitää olla näin monimutkainen? En mä vaa tajuu. Enkä yhtään  yllättyis jos löytyis uus sukulainen tai perheenjäsen! Kaikki nää kuviot on jo käyty.. Mä en halua missään nimessä olla äitini kaltainen, en ikinä! Ja jos mä alkaisin seurustelemaan joskus, niin kertoisin ihan pokkana etten mä tunne mun äitiä lainkaan! Jos se ei haluu olla mun elämässä, nii sitten en mäkään aijo olla hänen elämässään osapuolinen! Mua ärsyttää, ja suututtaa moinen käytös. Se on jo liikaa mulle. Raja tuli vastaan! Mä en oo vielä katkera, vaikka saisinkin olla ja pitäisikin, mutta sitä iloa mä en suo mun äidille. Ja sillä PISTE!