Mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä? Soittaa hätänumeroon, vai olla niin kuin ennenkin? Mulla on kaveri joka kirjoittelee joka päivä masentuneita ajatuksia ihan kaikkien luettavaksi, jos sattuu oleman fb:ssä kaverina. Ja mun mielestä se on ihan älytöntä touhua! Oon tuntenut hänet ala-aste iästä lähtien ja hänen ajatteleminen elämästä menee kokoajan huonompaan suuntaan. Jo ylä-asteella, kun minulla meni tosi huonosti (osittain), niin sain häneltä sata itsemurhaviestiä sähköpostiini. Aluksi en uskaltanut kertoa tästä aikuisille, sillä uskoin kykeväni auttamaan häntä masennuksen yli tuosta noin vain! Ystäväni ei tietenkään uskaltanut tehä itselleen mitään, mutta puhui vain kokoajan siitä kuinka haluaisi kuolla. Ja kerran hän jopa kysyi minulta mikä olisi kivuton tapa lähteä täältä.. Olin ihan murheen musertamana ja annoin hänen itsesäälinsä pahentaa oloani, kunnes mitta tuli täyteen. Ajattelin, että ei helvetti sentään, eiks se tajua miten hän satuttaa mua sen puheillaan ja käytökselläänsä?! Lopulta uskaltauduin kertomaan hänestä aikuisille ja me tehtiin jopa lastensuojeluun ilmoitus, eikä aikaakaan kun hän joutui eristyksiin sairaalaan ja vietti siellä sitten hieman aikaakin. Jossain vaiheessa hänet siirrettiin lastenkotiin ja näytti nauttivansa elämästään. Tai niin minä ainakin luulin. No nyt jos palataan tähän realiseen aikaan, niin eipä näytä nauttivan enempää elämästäänsä. Mulla menee usko ja toivo tän lapsuuden ystävän suhteen. Plus pahinta on se, että en voi enää ''tuputtaa'' apuani vaikka välillä yritänkin sitä tehdä ja saada tajuamaan sen, ettei masennuksella kannata ihan oikeasti leikkiä! Kyllä se sen varmaan ymmärtääkin, mutta ei välitä selvästikään tippaakaan muista ihmisistä, oli ne sitten ystäviä tai sukulaisia.. Olen puhunut tästä tapauksesta niin useaan otteeseen parhaan kaverini kanssa, ja hän kehotti minua etten menisi mukaan hänen itsesäälimisleikkiinsä. Ei täysi-ikäistä ihmistä pysty väkisin auttamaan, jos ei hän sitä itse halua tai koe tarvitsevansa sitä, vaikkakin mun silmissä se on vieläkin masentunut, huomion kipeä teini joka kerjää säälipisteitä. Ja silti se on minulle erittäin rakas ystävä! Se käyttäytyy kuin huomionhakuinen teini, vaikka sen pitäisi aikuistua. Mä voin toki soittaa hätänumeroon, mutta ei se loppujen lopuksi mitään muuta. Mun kaveri todennäköisesti kieltää kaiken, kuten on tähänkin asti tehnyt. Mutta en mä pysty kääntämään sille itsesääli-kuningattarelle selkääni, vaikka kuinka paljon mieli tekisikin se tehdä. Niin en tee sitä! Toisin päätin hyvin itsekäästi, että pidän mykkäkoulua hänelle ja toivon sydämeni juuria myöten, että hän tajuaisi ettei hänen itsesääli johda mihinkään! Mä en usko, että hän kykenee selvinpäin tekemään itsemurhaa, mutta kännissä? Sitä mä pelkään.. Vaikka se onkin mulle monet kerrat sanonu, etteikö ikinä kykenis tekemään sitä niin, kaikkihan vaa sanoo etteikö tee. Se on vaa sitten eri asia pitääkö sanoistaan kiinni. Joten jos tunnet jonkun joka kärsii masennuksesta ja vihjaa siitä, niin tehkää sille asialle jotain ennen kuin on liian myöhäistä! Mä aijon vielä tehdä tälle jotain taas kerran jotain, pakkohan se on. Kun tuntuu ettei siellä fb:ssä kukaan hänen kavereistaan/sukulaisistaan ota häntä kovinkaan vakavasti.. -.-