Mikä saa meidät vaiteliaiksi, niin hiljaisiksi kohtaamistilanteissa? Jos näen jotain, sanon heti asiani. Olenko yhtä rohkea, möläytänkö jotain tosi noloa? En pelkää huomista, en tätä elämää. Kohtaan sitä joka päivä, vaikka aina joskus se ei ole helppoa.. Tulee esteitä, sydän lyö epätahtiin vaikeissa tilanteissa, tai aina joskus se tuntuu siltä. Mitä toiset ihan oikeasti näkevät minussa? Kauniin vaiko kenties ruman ihmisen? Monesti minulta kysytään ikää, miksi? Ettekö te näe, että olen aikuinen ilman meikkiä? Välillä mietin mihin tämän maailma on menossa, uskallanko kohdata sen ilman sotamaalaustani? Luonnollinen aina paras vaihtoehto, näin minulle hoetaan. Missä menee oikeesti se raja? Käytän meikkiä, kun tahdon tuntea itseni edes joskus vetävämmän näköiseksi, ihan pikkasen. Ja heti saan perääni perseen nuolijoita, iskijöitä. Okei, ehkä mä tätä vähän itse kerjäsinkin! Ja kun näytän luonnolliselta, en olekaan niin mielenkiintoinen. Aika mielenkiintoista vai mitä? Ihmisillä tuntuu katse heti kääntyvän, kun he näkevät ihmiset sotamaalauksensa kanssa, tai he pukeutuvat erilailla. Me emme halua olla toistemme kopioita! Kyllä minullakin katse kääntyy jos esim. näen komean jätkän armeija-uniformussaan.. No kelläpä ei katse kääntyisi, haloo naiset.. Pointti on se, että emme kiinnitä tarpeeksi huomiota ympärillä oleviin henkilöihin. Katsomme säälittävästi jotain invalidi-ihmistä ja ihailemme anorektisiä malleja, ei ihme että meillä vääristyy todellinen maailman kuva täydellisistä ihmisistä, koska täydellisiä ihmisiä ei vain ole olemassa! Olen kyllä mielissäni, että minua luullaan nuoreksi, mutta se että joku luulee minua teiniksi on jo aikamoinen loukkaus! En ole teini, en polta, en kiroile kellon ympäri, en juo, en hengaa itseäni nuorempien seurassa vain ollakseni cool. Juu, ehei ihmiset, älkää tehkö ulkonäön perusteella tuomioitanne! Niin ja meikistä sen verran, että kun käytän sitä niin näytän omasta mielestäni ihan ikäiseltäni ja kun en käytä, nii näytän yhä omasta mielestäni ikäiseltäni. Joidenkin mielestä näytän silti itseäni nuoremmalta, okei ei siinä mitään pahaa ole, mutta heti kun ostan jotain jossa tarvitaan papereita todistaakseen että on täysi-ikäinen niin, hei ihmiset ottakaa se silmä käteen! Noloin tilanne mitä minulle on käynyt on se, että menin kerran primaan ostamaan yhtä peliä jonka ikäraja oli silloin K11 vai K12, en muista, niin.. Minulta kysyttiin papereita, frendi vieressä repes nauruun ja olin silloin 18 vuotias! Plus, minulla ei ollut silloin papereita mukana. Silloin vannoin itselleni, etten astu jalallanikaan siihen kauppaan enää ikinä ja se vannomus on pysynyt vieläkin. Mutta nykyään mä ja sen mun frendi vaa nauretaan tälle tapaukselle vatsat kipeinä. xD