Välillä pelkään näyttää todellisen itseni, sen minkä haluan pitää visusti piilossa. Pakko vain olla muuttuva kameleontti ihmisvirrassa, ettei minua satuteta pelkillä katseilla tai kommenteilla. Pelkään näyttää aidot tunteeni, pelkään menetystä, pelkään sitä miten minut jätetään ulkopuolelle. Ihan kuin en kuuluisi tänne.. Pelkään miten ihmiset reagoivat minuun! Mutta en anna pelkoni ohjata ja johdattaa tilanteisiin joista en pääsisi pois. En ole enää niin heikko! Viime aikoina olen antanut sisäisen ääneni tulla ulos, tulla esiin. Vaikka pelkääkin, niin se on tervettä. Ja terve pelko on hyvästä. Ihmisen on hyvä joskus pelätä, koska se on yksi henkiinjäämisvaistoista! Ja vain silloin se on sairasta jos pelolle ei määritetä ajoissa rajoja, kuten antaisi pelolle tilanteen jolloinka se iskisi aina uudelleen ja uudelleen ilman, että tilanne miksikään muuttuisi. Fobia ei saisi määritellä sitä mitä me todellisuudessa olemme! Joku voi määritellä pelkomme heikkoudeksi, mutta ei se aina niinkään mene. Joku pelkää itse ampiaisen pistoa enemmän kuin sitä ampiaista. Mutta pelossa on aina se hyvä puoli, että sen voi voittaa! Minä olen voittanut, olen elävä esimerkki siitä! Mutta hei, me olemme vain ihmisiä.