En ikinä tiennyt, että maailmasta ainakin yksi ellei useampikin henkilö lukee blogiani. Ja tämä selvisi minulle vasta tänään. Lainatakseni muutamaa lausetta: ''totta kai, arvostan sinun tekstejäsi.. niissä on asiaa''. Hyvä ettei miulta pudunnut tässä vaiheessa silmät päästä tai leuka loksahtanut alas.. Ei se, vaikka olisikin, mutta hyvin epätodennäköistä se miun kohdallani olisi. No mutta, kaikille lukijoille ISO KIITOS sanoistanne! Ette tiedäkkään miten paljon se mieltäni lämmittää. Vasten edes, aijon olla hieman enemmän uskollisempi tälle blogille! Mutta palatakseni todelliseen aiheeseeni josta ajattelin kirjoittaa tänne! Tänään kotimatkallani istuin bussissa ja tuijotin ikkunasta ulos (vähän), kuin poissaolevasti. Itseasiassa lumouduin bussin ikkunoihin osuviin sadepisaroihin. Kuulostaa varmaan hullulta, mutta niissä on omanlaisensa kauneutensa. Tykkään tutkailla maailmaa omin silmin, katsoa miten ihmiset reagoivat. Ja tänää siinä bussissa miuta tuijotettiin, okei miulla ei ollut meikkiä naamassa ku en aina jaksa meikata. Miksi ihmiset tuijottavat toisia joskus pidempään? Miusta se on ainakin silloin hämmentävää, jos joku itseäni vanhempi mies tai nainen katsoo eikä osaa kääntää katsettaan pois. Voisiko ihminen silloin olla syvissä ajatuksissa vai kenties se etsii muiden kasvojen piirteistä jotain? Tosi hämmentävää! Pahinta on se, että joskus tämä töllääjät tuijottavat kuola suusta valuen (no ei nyt ihan kuola suusta valuen), mutta pointti on silti sama. Pakko vain katsoa. Ymmärrän hyvin jos joku juoppo tuijottaa tai ulkomaalainen turisti tai, tai, tai en minä keksi.. Suuri kysymys kuuluu, onko pakko tuijottaa niin että se toinenkin lopulta tajuaa sen? Paitsi jos kyseessä olisi ihastus tai oma kulta, niin mikä ettei, mutta muuten? Mutta palatakseni takaisin siihen melankoliseen vesisateeseen joka bussin ikkunaan iski. Pisarat ovat kauniita omalla tavallaan. Voisin tuijottaa niitä vaikka koko päivän. Itseasissa joskus kotona harrastan sitä, että istun keskellä lattiata ja katson ikkunasta ulos jos sataa/ukkostaa tai salamoi. Se on vaa niin kaunista, tälleen mie ainakin löydän oman sisäisen rauhan. Jotkut lukevat kirjaa, toiset runoilevat, mutta mie katson aina ulos taivaalle tai etsin itselleni horisontin ja upottaudun syviin mietteisiin. Pohdiskelen paljon. Ja harvoin saan niitä sanoiksi, tuskin koskaan puhun niistä kenellekään, koska miuta saatettaisiin pitää hulluna! xD