Ikävällä ei ole yhtä oikeaa muotoa, kuten ei ole rakkaudellakaan mutta kumpaakin yhdistää ainakin yksi sama asia. Se yhteys on tunne, joka kontrolloi meitä, kontrolloi sen mitä teemme tai sanomme niille joista välitämme. Tänään näin ystäväni lähinnä näkemiin meiningissä, tiedän että hän lähtee opiskelemaan. Ja silti en saannut sitä yhtä ainoaa asiaa sanottavaksi hänelle: minulle tulee ikävä sinua. Niin yksinkertaista ja silti vaikea ilmaista toiselle. Viisi vuotta tulevaa opiskelua kuulostaa aika hurjalle! Mie en kykenisi siihen.. Mitä tapahtuu jos hän todella lähtee? Syrjin tämän ajatuksen pois, mutta nyt se on lämäytetty suoraan kasvojeni eteen. Hän aikoo tehdä sen! Hän lähtee! Vaikka kännykkä, mese ja facebook onkin keksitty niin se ei korvaa ystävyyttä. Tulee pitkiä ajanjaksoja välillemme, kykenemmekö samalla tavalla enää nauramaan sitten kun näemme uudestaan? Hän on minulle kuin sisko, perheenjäsen. On vaikea päästää irti sellaisesta joka tietää suoraan sanoen kaiken elämästäni. Vain harvat ja valitut ystäväni ovat tällä listalla. Pahinta tässä on se, että tämä ei ole ensimmäinen kerta kun sanon näkemiin ystävälle joka muuttaa pois opintojensa perässä. Olin melkein menettää yhden ystävistäni sen takia, etten nuorempana pitänyt niin paljon yhteyttä. En anna saman virheen kahdesti toistua! Ystävyydestä kannattaa pitää kiinni, sen olen elämäni varrella huomannut. Olen menettänyt ystäviä ja saannut uusia ystäviä, mutta todelliset ystävät pysyvät aina vierellä. Minusta on ihanaa, että hän aikoo toteuttaa unelmaansa, jonka on vasta hiljattain löytänyt itselleen! Aion nyt ja tulevaisuudessakin kannustaa häntä, sellaisia ovat miun mielestä todelliset ystävät.