Annan tuhkan laskeutua ja pyydän anteeksi seuraavana päivänä. Olen tosi surkea siinä! En kerta kaikkiaan osaa pyytää anteeksi. Olen nokkava, inhottava väsyneenä, OLEN, OLEN, OLEN.. Turha sitä on kieltää! Mutta turha siitä on myöskään masentua! Joskus on hyviä päiviä, ja joskus ei, joskus huonot asiat saisivat mennä luvan perseeseen. Harvoin edes riitelen tai auon päätäni mutta.. Sitten väsyneenä.. Se on ihan eri stoori! Olen väsynyt kyyneleihini ja silti valutan niitä, olen väsynyt kulkemaan kehässä ympäri ja silti kuljen. Ensin myönnän ja heti perään kiellän. Yep, tulit oikeaan osoitteeseen: tässä puhuu neiti sekopää! Pysyttelen aina varpaillani sillä pelkään kantapäät edellä putoamista.. Ja tässä minä sitten taas olen mustelmilla. Käsivarressa iso mustelma verenpurkauksineen (kuhmuineen). Kollega kysyy kuka sinua pahoinpiteli ja vastaan, että törmäsin oveen. Kulmien kohotus, mahtaako uskoa? Ihan sama mulle, mutta totta se on! Pysyttelen masentuneena poissa koneelta, joskus saatan olla päiviäkin pois, sekä pidän kännykän kiinni. En jaksa muille puhua, kyllä tämä tästä! Se menee ohi, eikä kukaan ole syypää siihen. Mutta nyt on puhelinkin pidettävä auki, ei sitä koskaan tiedä kuka soittaa, kuka on hädässä, kuka kaipaa olkapäälle taputtajaa, kuka kertoo onnen uutisensa, kuka, kuka, kuka jne.. Tänäänkin juttelin eräälle ihanalle lapsuuden ystävälle, vai pitäiskö sanoa parhaan kaverin kanssa. Ja haukku hitto soikoon pystyyn, no olenhan mie tavallaan syypää siihenkin etten pidä sitä helvetin luuria äänellisenä.. Hehheh.. Ja mitä tästä opinkaan? 1.) MUISTA KATSOA KÄNNYKKÄÄ AINAKIN KOLMEN TUNNEIN VÄLEIN.. 2.) OLE HILJAA PIDÄ MÖLYT MAHASSA! Ja sitten en noudata omia neuvoja.. Hyvä minä! xD