Ja taas kävi näin, lopputulos ei miellytä.. Kyllä tämä tästä, pitäisi vain jaksaa koittaa uskoa. Miksi jotkut asiat eivät mene niin, kuin on ne aluksi suunnitellut? Niin miksi? Vaikka masentaa, nii ei saisi luovuttaa. Se on vähän niin, kuin nouseva aurinko, sekin käy ''tavallaan'' töissä. Nousee joka aamu, ja laskee aina illan päätteeksi. Juuri tällä hetkellä mikään asia ei tahdo luistaa, ei edes näyttää hitusen sitä valoa, että hei edessäsi on ovi, haluatko kenties avata sen?! No, mutta sitä ovea ei vain ole! Ja kylläpäs ärsyttää. Teet jotain ja toivot saavasi siitä jotain myös takaisin, mutta hei! Ei elämä mene niin, että annetaan sen toivoissa jotta saisi jotain takaisin tilalle. Tiesin sen silloin, kun tein päätöksen. Tiesin mitä odottaa, ja silti toivoin saavani sieltä edes töitä jatkossa. Eihän sitä koskaan voi varmaksi tietää. Ja sitten toiseen ongelmaan, ai että niitä vain tulee ja tulee lisää! Heti, kun sitä edes luulee että elämä näyttäisi vihreää valoa, niin ei! Ei sitten millään. Aluksi menee tosi hyvin, ja sitten alkaa hidas äkkikuolema, pudotus. Vähän niin kuin pörssiromahdus! Miuta kerta kaikkiaan ärsyttää sellaiset henkilöt, jotka käyttää sen annetun hetken verran hyväkseen. Sen siitä saa, kun yrittää luottaa niihin tai edes uskoa hitusen. Jospa ne pahat tavat vain unohtuisi ja parannuksia alkaisi näkyä! No näkyykö? Ja ei, en näe näitä muutoksia näissä kyseisissä ihmisissä. Ja sitten on taas niitä ihmisiä, jotka valehtelevat korvat punaisina. Niin, että tälleen taas kerran. Miksi edes yritän toivoa parempaa? Ehkä siksi, että ihmeitä tapahtuu vai siksi, että olen imbesilli. Sellainen toivoton tapaus? En jaksa, mutta silti yritän. Mutta kysymys kuuluu: riittääkö se, vai vaaditaanko vielä tekemään enemmän asioiden hyväksi? Ai, että tää purkaus teki hyvää. Nyt on heti parempi fiiliskin! ^^