Pohdin aika usein mitä salaisuudet ovat, mitä se kullekin tarkkoittaa, miksi pitää salata niin paljon muilta? Tunnenko häpeää, vai jakaako joku jotain tärkeää jonka saan kantaa harteilla kuolemaani asti? Entä jos murrun ja kerron eteenpäin..? Viime lauantaina sain taas kuulla uusia tarinoita menneisyydestä. Tiedätkö, se sattuu kun et kertonut minulle mitään näistä.. Miten sinua lapsuudessa kiusattiin, miten vanhempasi kuolivat tai miten ankara oma tätisi oli sinua kohtaan. Hymysi taakse kätkeytyy niin paljon salaisuuksia, saan vain tietää niistä vähän, pieniä hippusia, kuulopuheita, säilytettyjä lippulappusia.. Alan pikkuhiljaa oppimaan sinusta, vaikken aina edes halua! Mutta janoa tätä tietoa, janoan niin paljon koska sinusta on tullut minulle täysin ventovieras! En voi kutsua sinua edes perheenjäsenekseni, vai voinko? Nämä kaikki vuodet vain etäännyttää meitä, erottaa yhä enemmän ja enemmän toisistamme. Haluaisin nauraa kaikelle tälle paskalle! Haluaisin vain sulkea silmäni kaikelta tältä.. Mutta tämä vihaaminen käy aina vain vaikeammaksi. Aina kun saan hyvän syyn inhota edes sinua, tunnen häpeää itseäni kohtaan. Miksi teen näin? Miksi rankaisen itseäni, jos sinä kärsit vielä enemmän? Oikeasti, minä en helvetti vieköön tiedä mitään, ja silti syytän sinua. Jokapäivä etäännymme, en edes tiedä missä asut, miten voit, tai mitä nykyään teet. Vaikka aika hyvä arvaus minulla taitaa silti olla.. Luulin aina tuntevani sinut, mutta tässä sitä taas ollaa tietämättöminä. Ei siis mikään ihme ettet voinut oman menneisyytesi takia jäädä. Ja minä syytin tästä kaikesta itseäni. Silti, miksi minä tunnen ikävää, miksi kyynelehdin ihmistä joka salaa aina vain enemmän asioita? Mutta minähän saatan olla ihan samanlainen? Olenko? Salaanko sinulta asioita? Kyllä, minä olen samanlainen! Salaan asioita.. Mutta sinä salaat vielä enemmän! Salasit minulta ja siskoltani aborttisi ennen minua, salasit vielä paremmin pahoinvointisi. Jos minulta vielä joskus kysytään mitä tästä kaikesta tuumin, niin kerron sitten tämän; Kai hän haluaa unohtua tai muuten vain hitaasti kuolla.. Ei minulla ole tähän kysymykseen oikeata vastausta. En ole ikinä ajatellut tätä näin pitkälle, mutta se iski alitanjuntaani tänään. Mitä jos häpeät itseäsi niin paljon, että haluat vain jo kuolla pois? Minun silmissäni se ei olisi mikään uutinen, mutta silti mistä minä sen voisin edes tietää. Ehkä olen vain niin huolissani ja samalla myös pahoillani, että kaiken tämän piti mennä näin. Olen avoimmesti kertonut ihmisille miten vihaan sinua, ja myös myöntänyt että jos joskus kuolisit niin ihan varmasti itkisin. Miksi? Siihenkin on olemassa hyvä syy! En ole tunteeton eläin, kyllä minullakin on tunteita. Vaikka olisin kuinka tahansa julma, niin tämä on vain yksi tapa selviytyä! Olen myös kai pelkurikin, koska en uskalla olla kanssasi tekemisissä. Tämä välimatka erotti meidät, sekä kuluneet vuodet. Mutta ehkä näin on kuitenkin paljon parempi? Minun ei tarvitse enempää satuttaa sinua. On kai parempi olla täysin ventovieras, kuin perheenjäsen jota yhteydenpito ei voisi enempää kiinnostaa.